Julkaisin omaksi ja ystäväni iloksi instagram tililläni reelssin hakemastamme ravintolan noutoruuasta kesäkuun alussa. Lisäsin siihen hauskan eläintarran päälle sovelluksen itsensä kautta ja musiikit Pulp Fictionista. Alustusteksti meni rennosti heittämällä ja mukaan lätkäisin vielä n.10 hastagia. Nekin kummempia suunnittelematta.
Mulla on ollut reelsseissä bugi, joka nappaa tekstin ja # pois julkaisuhetkellä. Niin kävi tässäkin ja lisäilin ne uudestaan jälkikäteen. Suunnilleen ja sinne päin. Vajaan tunnin päästä kurkistin oliko reelssillä tykkäyksiä tai katsojia. Hämmästyin määrästä, joka oli jo yli 500 näyttökertaa.
Intohimonani on tutkia bugeja ja somejättien omia lupauksia. Pitävätkö ne paikkansa vai eivät. Ihan siitäkin syystä, että haluan asiakkaani saavan rahalleen vastinetta. Ei tyhjiä lupauksia. Esimerkkinä sanoisin, että aika moni sometoimisto/-tekijä ratsastaa edelleen parin vuoden takaisella Instagramin lupauksella julkaisutahdista: jossa feediin postaamisen määrän päivittäin kerrottiin kasvattavan seuraajamäärää itsessään. Tämä ei pidä paikkaansa ja tuloksia olen tutkinut useammasta aktiivisesta tilistä.
Tämän reellssin näkyvyydestä arvioin, että yksi käyttämistäni hastageista oli #indianflavours joka toi näkyvyyttä Intiasta. En ole eritellyt kävijätietoja, mutta rohkeimmat tykkääjät ovat siltä suunnalta. Lokaatiolla, alustustekstillä tai videon koostamisella ei siis ollut merkitystä. Useamman vuorokauden kuluttua sama reels on lähtenyt uuteen nousuun. Kiva! Harvemmin on nousuja tullut enää yhden vrk:n kuluttua. Olen myös aiemmin epäillyt, saavatko vain facebookin ja instagramin yhdistetyt tilit näissä nykyään näkyvyyttä. Mutta tämä oma tilini ei ole linkitetty eikä edes samalla nimellä kuin olen facebookissa. Täytyy jatkaa asioiden tarkastelua, jännää meinaa someduunarilla olla.